Makuni on valitettavasti kallis. Pidän hyvästä ruoasta ja ostan usein luomua, kaupan herkullisinta juustoa ja kalleimpia kaloja. Käymme lähes joka viikko jossakin ravintolassa syömässä - emme niissä valkoliinaisissa, mutta silti.
Edellinen ruokaostosreissuni maksoi noin 250 euroa. Siinä oli viikon ruoat meille neljälle ja lisäksi vaippoja, talous- ja leivinpaperia ym. Ostoksia oli sen verran runsaasti, etteivät ne mahtuneet kassalla omaan laariinsa. Takanani olleet asiakkaat joutuivat odottamaan vuoroaan, että sain ängettyä ostoksia pois alta kasseihini. Kassalla ollut nuori mies kysyikin: "Laittoiko ne sut yksin kauppaan?". Ei, vaan päästivät.
Tavaran määrästä huolimatta - kaksi ja puoli hunttia! Miten tätä summaa saisi pienennettyä? Voisin toki ostaa niitä asioita, mitkä ovat tarjouksessa, mutta en oikeasti jaksa kytätä mainoslehtisiä. Sitä paitsi tarjouksessa tuntuu nykyään lähinnä olevan limsoja, jäätelöitä, pakastepitsoja ja makkaraa. Houkutuksia, joista yritän pysyä erossa.
Tähän mennessä olen päättänyt kokeilla seuraavia tapoja kulujen vähentämiseen:
- kausiruoka, eli satokauden mukaisten kasvisten käyttäminen kokkaamisessa
- suunnitelmallisuus, kauppaan ei mennä ilman ostoslistaa
- kaapeissa ja pakastimessa jo lojuvien raaka-aineiden hyödyntäminen
- halvemmat raaka-aineet, esim. vähemmän lihaa, enemmän kasviksia
- hävikin minimointi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita tähän kommenttisi.